Tuotanto ja materiaalit

Kaikki tuotteemme on valmistettu Indonesiassa, jossa on vahvat käsityöperinteet. Valmistajamme ovat paikallisia pienyrittäjiä. Heistä osa työllistää itsensä lisäksi pajoillaan kourallisen työntekijöitä. Olemme valinneet valmistajamme Indonesiassa paikan päällä ja samalla saaneet tutustua työoloihin ja tuotteiden valmistustapoihin. Tälle sivulle olemme koonneet tietoa tuotteiden materiaaleista ja hoidosta.

Pölkky, puujakkara, pölli

PIKAOHJE PÖLKYN HOITOON

1. Anna jakkarallesi aikaa kuivua ja löytää lopullinen ulkomuotonsa.

2. Jakkaran voi kestää kauan kuivua pohjastaan. Älä seisota pölkkyä aralla alustalla, esim. vaalealla matolla.

3. Huolla puuvalmiit pinnat kevyesti hiomalla.

4. Huolla öljyvahatut pinnat pyyhkimällä kostealla liinalla. Myöhemmin voit tarvittaessa öljyvahata pinnan uudelleen.

 5. Jakkara ei siedä kosteutta. Jos käytät sitä ulkona, siirrä se suojaan sateelta ja talveksi sisätiloihin.

Puumateriaalina suar

Massiivipuujakkaroissa ja sisustusesineissä käytetty puumateriaali on nimeltään suar. Se on maailmalla laajalle levinnyt puu, joka on alun perin lähtöisin Etelä-Amerikasta, ja aikanaan kotiutettu Indonesiaan viljelyspuuksi. Puu voi kasvaa jopa 25 metrin korkuiseksi. Suarille on ominaista, että puun eri kerroksien väri vaihtelee. Suar on kestävä ja työstämiseen sopiva puulaji. Toisin kuin esim. tiikki suar ei ole luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi.

Koska kalusteet on valmistettu massiivipuupölkyistä, on niiden kuivumisaika pitkä. Näin ollen kuivumisprosessi voi tuotteen saadessasi olla vielä kesken, ja ulkonäkö voi muuttua ajan myötä. Kalusteisiin muodostuu lähes aina kuivuessaan halkeamia. Ne voivat olla hiuksenhienoja tai suurempia. Ne ovat osa kalusteen luonnetta. Jokainen tuote on yksilöllinen ja tuotekuvat siten ainoastaan viitteellisiä.

Jotta puupölkky pääsisi kuivumaan hyvin myös pohjastaan, on tärkeää, että sen alla on muovi- tai huopanastat. Nämä on asennettuna kaikkiin jakkaroihin ja sivupöytiin jo valmiiksi.

Näin hoidat uniikkia jakkaraasi

On tavallista, että pölkky risahtelee ja rasahtelee kuivuessaan. Anna sille aikaa löytää lopullinen ulkomuotonsa. Jos haluat, että pölkky kuivuu maltilla, älä jätä sitä suoraan auringonpaahteeseen.

Jos pölkkyyn tulee tahroja, voi puuvalmiin pinnan helposti huoltaa hiomalla sen kevyesti hienolla hiomapaperilla (karkeus 240). Pyyhi tuote puhtaaksi hiomapölystä kuivalla mikrokuituliinalla. 

Mustaksi öljyvahatut pinnat voi puhdistaa nihkeällä liinalla. Tarvittaessa öljyvahatun pinnan voi huoltaa vahaamalla sen uudestaan. Hio silloin pinta kevyesti ennen käsittelyä. Toisinaan pölkkyjakkaran halkeamat syvenevät tai niitä voi syntyä lisää vasta alkuperäisen pintakäsittelyn jälkeen. Jos vaaleana erottuvat halkeamat pistävät ikävästi silmään, häivytät ne helposti siveltimellä ja pienellä purkillisella mustaa öljyvahaa.

Jakkara ei kestä jatkuvaa altistumista kosteudelle esim. pesutilassa tai ulkona taivasalla. Ajan saatossa käsittelemätön suar ikääntyy hiljalleen harmaantuen.

Rottinkivarjostin

PIKAOHJE ROTTINKIVALAISIMEN HOITOON

1. Imuroi varjostin kevyesti ja säännöllisesti.

2. Voit tarvittaessa suihkauttaa varjostimen jopa suihkun alla (irrota sitä varten sähköosat!)

3. Kuuma auringonpaahde tai esim. takan läheisyys voi haurastuttaa ja harmaannuttaa rottingin.

 

Asiaa rottingista

Mallistomme valaisimet on valmistettu rottingista satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Rottinki on palmusukuun kuuluva kiipijäkasvi, joka kasvaa muiden puiden oksistoissa. Varren läpimitta on 2-5 cm, ja se voi kasvaa jopa satojen metrien pituiseksi. 

Rottinkia kasvaa Afrikan, Aasian ja Australaasian trooppisissa osissa. Rottinkia on 13 eri sukua, joihin kuuluu noin 600 rottinkilajia. Yleisin on Calamus, jota esiintyy erityisesti Aasiassa. Noin 70% maailman rottingista kasvaa Indonesiassa. 

Rottinkia voidaan maalata kuten puulajeja. Se on verrattain kevyt materiaali ja soveltuukin hyvin suurten valaisinten valmistukseen.

Näin hoidat valaisinkaunotartasi

Rottinkivalaisinta huolletaan yksinkertaisesti imuroimalla – mutta hellästi. Mahdolliset tahrat pyyhkäistään pois kostealla liinalla. 

Kerrommepa myös salaisuuden; rottinki on tottunut sademetsässä saamiinsa suihkuihin, eikä pane pahakseen vaikka suihkauttaisit sen joskus kevyesti oikein suihkun alla. Irrota sitä varten polttimo paikaltaan ja sen jälkeen varjostin ripustusjohdon lampunpitimestä. Jätä suihkun jälkeen varjostin riippumaan ja kuivahtamaan kunnolla ennen uudelleenasennusta. Huom: Tämä vinkki koskee vai luonnonvärisiä maalaamattomia rottinkipintoja. 

Kosteaan ilmanalaan tottunut rottinki voi kärsiä jatkuvasta kuumuudesta esim. auringonpaahteessa tai takan läheisyydessä.

Rottinkivarjostimen voi huoletta ripustaa kesäaikaan vaikka katetulle terassille. Siirrä varjostin kuitenkin sisään talveksi.

-15%

seuraavasta tilauksestasi

Uutiskirjeemme tilaajana pysyt kuulolla uutisista ja tarjouksista ja saat tietoa uutuustuotteistamme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt tietojesi tallentamisen asiakasrekisteriimme.